Heli Isomäki
Aivomuotoilija ja aivotieteiden sanansaattaja. Paremman ajattelun tutkimusmatkailija.
Heli Isomäki (PsT, neuropsykologian erikoispsykologi) on psykologian tohtori, vaativan erityistason neuropsykologi, neuropsykologia-alan työnohjaaja ja kouluttaja. Urallaan hän on toiminut laaja-alaisesti monissa eri terveydenhuollon kehittämistoiminnoissa, ammatillisen kouluttamisen tehtävissä sekä vaativassa neuropsykologisen kuntoutuksen asiakastyössä aina neurologiasta psykiatriaan.
Yli 25-vuotisen uransa aikana Heli on saanut olla mukana muovaamassa kymmenien tuhansien lasten, nuorten ja aikuisten aivoja kohti hyvää. Hän on ollut myös terveydenhuoltoalan yrittäjänä ja työnantajana. Heli on nähnyt kuinka inhimillinen kohtaaminen ja ihmisyydessä lepääminen ovat avaimia hyvän kasvattamiseen.
Asiakastyössään vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen piirissä Heli on auttanut ihmisiä aina lapsista työikäisiin
kasvamaan omaan potentiaaliinsa,
kartuttamaan elämässä tarvittavia taitoja,
saamaan lisää voimavaroja ja hyvinvointia.
Urallaan Heli on myös kehittänyt terveydenhuollon käytäntöjä ja kouluttanut lääkäreitä, opettajia sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisia. Hänen tavoitteensa on auttaa ymmärtämään aivojen biologista todellisuutta ja soveltamaan tätä tietoa oppimisen ja käyttäytymisen haasteiden ratkaisemiseen.
Aivotieteiden popularisoija, puhuja ja tutkimusmatkailija
Helin kokonaisvaltainen näkökulma aivoihin, mieleen ja ihmisyyteen on auttanut myös vaativan ihmistyön ammattilaisia aina viranomaisista ensihoitajiin sekä diplomaatteihin työskentelemään haastavissa olosuhteissa kestävämmin, vaikuttavammin sekä valitsemaan viisaammin.
Terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaisena sekä yrittäjänä ja entisenä työntanajana ihmisten jaksaminen työssä on hänelle tärkeää. Helillä onkin halu nähdä kuinka rakenteita ja palveluita kehittämällä olisi mahdollista auttaa suurempaa määrää ihmisiä ja tukea kestävällä tavalla terveydenhuollon henkilöstöä.
Vaativan erityistason neuropsykologina, tieteen tekijänä, aivomuotoilijana sekä seikkailijana Helin työkalut menestykseen, muutokseen ja kasvuun ammentavat laaja-alaisesta työkalupakista.
Tietokirjailijana Heli on kirjoittanut erityisesti aivojen ja tavoitteellisen tekemisen välisestä suhteesta, tuoden aivotieteet ymmärrettävällä tavalla ihmisten arkeen. Hänen tavoitteenaan on, että jokaisella olisi pääsy tietoon ja mahdollisuus tuoda tämä tieto merkityksellisellä tavalla omaan arkeensa.
Atlantin yli purjehtiminen, kolmesti, on ollut Helin oman elämän taitekohta. Ilman aiempaa purjehdustaustaa avomeri on ollut Helille tietoinen valinta haastaa itseään. Paikka, josta hän on halunnut hakea omaa kasvua. Avomeripurjehdus onkin tuonut yllättävällä tavalla uutta syvyyttä hänen työhönsä aivojen asiantuntijana.
Heli on inspiroiva ja pidetty puhuja, kouluttaja, työnohjaaja ja valmentaja, jonka syvä viisaus ja käytännönläheinen näkökulma innostaa, inspiroi, haastaa - ja saa ihmiset ajattelemaan paremmin.
Aivoviisaus on kykyä ennakoida, toimia ja selvitä kohtaamistamme asioista menestyksekkäästi ja inhimillisesti ehjänä.
Referenssejä
Mediassa
Oletko valmis uusiin hermoratoihin - ja parempaan navigointiin?
Olipa kyseessä vaikkapa organisaation muutos, selviytyminen paineen alla, stressi ja palautuminen, haastavat opetustilanteet, lapsen ongelmallinen käyttäytyminen tai henkilökohtaisen tilan ja kasvun tarve, aivojen vankkumaton viisaus ja ihmisluonto voivat antaa meille suuntaa ja ainutlaatuisia ratkaisuja.
Ota yhteyttä ja asetetaan yhdessä aivot menestysasentoon!